JYRSIJÖIDEN KASVATUS LOPETETTU!
Meiltä löytyy hieman kaiken värisiä gerbiilejä ja poikueitakin syntyy useammassa eri värissä. Pääasiassa yritämme kuitenkin keskittyä burmese ja siamese värien kasvattamiseen ja siinä sivussa kasvattalemme jonkin verran myös yellow nutmegia ja yellow foxia, mutta muitakin värejä syntyy silloin tällöin.

Kasvattamisen lisäksi käymme gerbiiliemme kanssa jonkin verran myös näyttelyissä hakemassa virallista mielipidettä kasvateistamme, keräämässä näyttely kokemusta sekä tapaamassa muita gerbiili harrastajia.

Gerbiili harrastuksen lisäksi kasvatamme myös kesyhiiriä
vaihtelevassa värissä lähinnä omiin tarpeisiin. Näiden jyrsijöiden lisäksi talosta löytyy myös muita lemmikkejä: kaksi kissaa, sekarotuinen koira ja uusin tulokkaamme viljakäärme herra Bruce.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Hiiret: Mustaa vilskettä

Eläinten touhuja ja vipellystä on aina hauska seurata, joten tässä nyt vähän hiirten vilinää.
Videon kuvaamisesta on jo reippaasti aikaa, mutta ei anneta sen häiritä.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hiiriä, hiiriä

Meillä on siirrytty toistaiseksi kokonaan hiirten kasvattamiseen ja gerbiilejä asustelee omissa terroissaan tällä hetkellä kaikkiaan 4 kappaletta. Tarkoitus on ollut jossain vaiheessa kyllä palata kasvatuksen pariin myös gerbiilien kanssa, mutta ainakin toistaiseksi se saa edelleen odottaa.

Hiiriä löytyy pääasiassa splashed värissä foxilla ja ilman, sekä tanillisia erivärisillä selkämyksillä. Esimerkiksi, Black, blue ja agouti. Näiden lisäksi meillä majailee joitain banded ja läntti hiiriä. Ensi kuun lopussa lähden Jyväskylään hakemaan muutaman uuden hiiren meille tuomaan hieman uutta verta kasvatukseen.

Pesässä on parhaillaan kasvamassa pari viikkoisia Splashed Foxeja ja Black Taneja, joista saatta tulla myyntiin joitain uroksia. Se jää nähtäväksi kunhan poikaset tuosta vielä kasvavat ja päätän jätänkö niistä jotain itselle jatkossa käytettäväksi vai en. Naaraita ei ainakaan näistä vielä tule myyntiin asti, mutta mahdollisesti seuraavista poikasista. Kaksi  naarasta näyttäisi olevan pyöristynyt sen verran että todennäköisesti niille on poikaset tulossa lähiaikoina ja niistä katsellaan sitten taas muksujen kasvaessa tilannetta.

Muita värejä poikasista löytyy mahdollisesti kesällä enemmän, kun päästään astuttelemaan muita naaraita. Myyntiin tulevista poikasista ilmoitetaan sitten erikseen, kun ne varmistuvat ja koitan ehtiä jossain vaiheessa päivittämään myös sivut ajantasalle.

Kevättä ja uusia hiiriä odotellessa :-)