JYRSIJÖIDEN KASVATUS LOPETETTU!
Meiltä löytyy hieman kaiken värisiä gerbiilejä ja poikueitakin syntyy useammassa eri värissä. Pääasiassa yritämme kuitenkin keskittyä burmese ja siamese värien kasvattamiseen ja siinä sivussa kasvattalemme jonkin verran myös yellow nutmegia ja yellow foxia, mutta muitakin värejä syntyy silloin tällöin.

Kasvattamisen lisäksi käymme gerbiiliemme kanssa jonkin verran myös näyttelyissä hakemassa virallista mielipidettä kasvateistamme, keräämässä näyttely kokemusta sekä tapaamassa muita gerbiili harrastajia.

Gerbiili harrastuksen lisäksi kasvatamme myös kesyhiiriä
vaihtelevassa värissä lähinnä omiin tarpeisiin. Näiden jyrsijöiden lisäksi talosta löytyy myös muita lemmikkejä: kaksi kissaa, sekarotuinen koira ja uusin tulokkaamme viljakäärme herra Bruce.

Myydään

Täällä ilmoitetaan kaikista meillä myynnissä olevista eläimistä.

Hiiret


 Pääsääntöisesti pyydän poikasesta 10€ ja aikuisten hinta sovitaan erikseen tapauskohtaisesti. Hiiret myydään aina terveinä, loishäädettyinä hoito-ohjeiden kera.
Mahdollista saada myös ruokaa ja sukutaulu mukaan.



VARATTAVISSA olevia Poikasia:

Splashed urokset ja naaraat foxilla ja ilman
Poikaset yhdistelmästä Black tan*tricolor
Poikaset yhdistelmästä Siamese sealpoint*Black tan Berkshire / Tricolor

   
 MYYNNISSÄ olevia Poikasia:

Splashed urokset ja naaraat foxilla ja ilman


EI MYYNNISSÄ Aikuisia:




Gerbiilit


KASVATUSTAUOLLA!

Lähinnä nyt gerbiilin poikasista, mutta joskus saattaa tulla myyntiin myös aikuisia.
 Pääsääntöisesti pyydän poikasesta 25€ ja poikaset myydään rekisteröityinä. 


Aikuisten gerbiilien hinta ilmoitetaan erikseen.



Ennen yhteyden ottoa tutustuthan myös luovutusehtoihin

Mikäli olet kiinnostunut jostakin eläimestä niin laitappa mailia tulemaan tai sitten tuohon mun kännyyn tekstaria =)

Itselläni on niin säännöllisen epäsäännölliset työajat että parhaiten tosiaan tavoitat tekstarilla, 

kun en välttämättä kerkiä aina vastaamaan puheluihin.

Tsekkaa myös meillä myynnissä olevat tavarat täältä.



KASVATUSTAUOLLA!
Ei myytäviä Gerbiilejä tällä hetkellä.



EI VARATTAVISSA olevia Poikasia:



   
 EI MYYNNISSÄ olevia Poikasia:






EI MYYNNISSÄ Aikuisia:




Kuljetus mahdollisuuksia:

Viikottain Jämsään/Jämsänkoskelle
Sovittaessa Mänttään 
Satunnaisesti Tampereelle ja Jyväskylään
Korvausta vastaan kuljetellaan muuallekkin, joten myös muita mahdollisuuksia kannattaa kysellä.