JYRSIJÖIDEN KASVATUS LOPETETTU!
Meiltä löytyy hieman kaiken värisiä gerbiilejä ja poikueitakin syntyy useammassa eri värissä. Pääasiassa yritämme kuitenkin keskittyä burmese ja siamese värien kasvattamiseen ja siinä sivussa kasvattalemme jonkin verran myös yellow nutmegia ja yellow foxia, mutta muitakin värejä syntyy silloin tällöin.

Kasvattamisen lisäksi käymme gerbiiliemme kanssa jonkin verran myös näyttelyissä hakemassa virallista mielipidettä kasvateistamme, keräämässä näyttely kokemusta sekä tapaamassa muita gerbiili harrastajia.

Gerbiili harrastuksen lisäksi kasvatamme myös kesyhiiriä
vaihtelevassa värissä lähinnä omiin tarpeisiin. Näiden jyrsijöiden lisäksi talosta löytyy myös muita lemmikkejä: kaksi kissaa, sekarotuinen koira ja uusin tulokkaamme viljakäärme herra Bruce.

torstai 30. toukokuuta 2013

Iso poika

Punnitsin tuossa Devil May Cry:n samalla kun siirsin sen totutukseen Snow White:n kanssa niin poitsulla painoa ihan vain semmoiset 120 grammaa. Ihan kivasti poitsu ottanut massaa, kyllä saa kasvitäti olla ylpee pojastaan. 

Nyt toivotaan sitten että päästään tuota neitiä pian astuttelemaan tällä komealla pojalla niin saataisiin piakkoin sitten niitä kauan toivottuja dove vauvoja. Pitäkää peukkuja.

tiistai 28. toukokuuta 2013

C-poikue 2v!

Paljon onnea kasvattini:

Carina
Cherry
Corolla
Cobra
Calibra

 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Uusia jyrsimiä


Täytyy heti alkuun sanoa että olen nyt ollut hieman laiskalla päällä näiden kuvien kanssa,
kun en ole jaksanut käydä kaikkia aikaansaannoksiani lävite ja alkaa rajaileen ja muokkaileen tänne sopiviksi niin ollut sen takia hieman taukoa postailussa.
Eikä ole kauheasti tapahtunutkaan mitään kovin ihmeellistä täällä näiden elikoiden kanssa niin senkin takia ollut päivittelyt aika vähäisiä viime aikoina.
 
 Nyt sitten päätin alkaa ainakin osan kuvista katsomaan lävite ja laitteleen tänne ja nyt aloitinkin näistä tuoreimmista otoksista, mutta päivittelen vielä lisää kunhan ehdin.

 Nämä kyseiset hiiri kuvat onkin eiliseltä päivältä ja kuvissa komeilee meidän uusimmat hiiri neidit, joille en ole vielä keksinyt edes nimiä. Jotenka siis jos jollakulla on hyviä ehdotuksia niin sana on vapaa.

  Eilen oli Lohjalla gerbiili näyttely, jossa käytiin pikaseen pyrähtämässä ja nappaamassa muutamat gerbiilit kyytiin. Samalla ehdin vaihtamaan muutaman sanan parin tutun kasvattajankin kanssa ja nappaamaan Rapunzelilta yhden ruoka säkin kyytiin. Itseltäni ei tuohon näyttelyyn valitettavasti tällä kertaa osallistunut yhtään eläintä vaikka sinne olisikin ollut kiva ilmottautua omienkin eläinten kanssa, mutta tällä kertaa toiminkin sitten ainoastaan kuriirina ja kuljetin gerbiilejä ihmiseltä toiselle.


 Samalla reissulla napattiin sitten nämä pari suloista hiirulaista mukaan kotiin tuomisiksi ja vahvistuksiksi meidän muuten aika paljon harventuneeseen hiirilaumaan.
Joskus loppu kesästä, kun neidit ovat sopivassa iässä niin olisi tarkoitus kummallekkin tehdä poikueet, joista saisi sitten jättää jotain itselle lauman jatkoksi.


Tässä nämä hiiri kuvatukset tällä kertaa =)
Muutama gerbiilikin tuli ihan meillekkin asti tuolta reissulta, mutta tässä en nyt ihan kaikkia viellä esittele ettei tule yhteen kasaan ihan älyttömästi kuvia kerralla joten palataan niiden merkeissä hieman myöhemmin.
 
 Nyt siirrymme hiiristä gerbiileihin eli jyrsijöissä pysytellään tämänkin postauksen parissa.
Näitä kuvia osaa jo hieman muokkailinkin et laittelin noita sumennuksia reunoihin ym pientä.

  Eilen tosiaan käytiin siellä Lohjalla ja toimittiin gerbiili kuriirina, kuten edellä hiiri kuvien joukossa jo kerroinkin ja näissä kuvissa teille esiintyykin yksi meille muuttaneista gerbiileistä.


 Myy tuli meille Tampereelta eräältä kasvattaja tutultani, jota olen aina näissä gerbiili ja kasvatus asioissa parhaani mukaan neuvonut ja avustanut tarpeen tullessa. 
 
  Alunperin meillä oli tämän kasvattajan kanssa yhteinen poikue suunnitelma tälle gerbiilille siten että minulta olisi lähtenyt uros Tampereelle lainaan, mutta nyt hänen hieman muuttuneen tilanteensa vuoksi päätimme että Myy tulee sittenkin meille asumaan ja poikasista lähtee sitten yksi Tampereelle tämän tilalle.

Poikue olisi tarkoitus toteuttaa tässä kesän aikana ja sitten jännitetäänkin suurella mielenkiinnolla mitä kaikkea sieltä tuleekaan ulos. Samalla saadaan sitten hieman varmistustakin tämän neidin värille, jonka kanssa on tähän asti ollut pienoisia epäselvyyksiä.
Tampereella käydessä pääsin myös näkemään sijoituksessa olevan kasvattini poikaset ja siellä pesässä komeili kolme pientä nakkia joista yksi oli selvästi sisaruksiaan tummempi. Alustavasti katsoin nuo poikaset siten että siellä olisi kaksi naarasta ja yksi uros. Tähän tietenkin tulee varmuus, kunhan lapsoset kasvavat. Samalla varmistin myös yhden toisen poikueen muksujen sukupuolet ja pääsin käpälöimään ihania sylilöllykkä gerbiilejä.
Myyn kanssa palaamme jälleen tännekkin kunhan poikue suunnitelma lähtee etenemään.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Tilanne päivitystä gerbolastamme.

Ei ole viellä gerbiili pariskunta tottunut toisiinsa. Toinen pariskunta on viellä suunnittelu asteella, mutta koitan ehtiä tässä viikonlopun aikana sitä järjestelemään.

Pancho ja Mortimet ovat viihtyneet mainiosti olkkarissa tuon seinänaapurinsa Dumlen kanssa.
Niitä en ole viellä koittanut uudelleen yhteen, saavat ihan kaikessa rauhassa totutella tuossa hetken aikaa ennenkö lähden koittamaan tulisiko niistä kokonainen lauma.

Muutenkin gerbiilit ovat voineet vallan mainiosti nyt eikä olla vähään aikaan kärsitty sen kummemmista draamoistakaan. Ei ole hetkeen lähtenyt vanhuksiakaan paremmille purumaille, ei ole kukaan lähtenyt karkureissuille, eikä ole tullut minkäänlaisia tappeluitakaan pitkään aikaan. Ei edes niitä pieniä =)

Minin kakarallekkin on alustavasti koti tiedossa, jonne muuttaisi sitten joskus 3 viikon kuluttua tultuaan luovutusikään ja seuraava poikue on tulossa ihan koska tahansa.  Niistä kerrotaan sitten myöhemmin lisää kunhan tiedetään mitä kaikkea sieltä löytyy niin osaan sanoa mitä tulee myyntiin asti.

Meillä on myös suunnitteilla hieman uutta verta kasvatukseen tässä lähi viikkojen-kuukausien aikana muutaman uuden naaraan muodossa. Näistä lisää sitten kun saadaan tytöt meille asti =)


Hiiristä sen verran että hiirulassakin näyttäisi olevan kaikki hyvin mallillaan.
Black neiti näyttäisi voivan edelleen paksusti ja tulevia vauvoja odotellaankin jo kovasti.
Suurempia suunnitelmia hiirien kanssa ei tällä hetkellä olekkaan tiedossa.

Hieman on hiiriluku vähentynyt vanhusten poismenojen myötä, mutta piakkoin tulee toivottavasti niitä lapsosia tuomaan oman lisänsä hiiriemme joukkoon. Saattaapi olla että jossain vaiheessa haetaan jostain pari uutta hiiruakin meille, mutta siitä ei ole viellä mitään varmoja suunnitelmia tiedossa että ihan ajatuksen tasolla mennään tässä viellä.